Siirry sisältöön

Ajankohtaiskatsaukset lapsistrategian toimeenpanosta käynnistyvät!

Uutiset

Artikkelin kirjoittaja Esa Iivonen

Ajankohtaista lapsistrategian toimeenpanosta -teksti värikkäiden pintojen ympäröimänä.

Kansallisen lapsistrategian toimeenpano etenee ja ensimmäistä toimeenpanosuunnitelmaa viedään käytäntöön parhaillaan. Toimenpiteitä toteutetaan lapsistrategian strategisten linjausten pohjalta. Näin ollen ne muodostavatkin laajan ja monipuolisen yli 30 toimenpiteen kokonaisuuden, jota toteutetaan samanaikaisesti usean eri tahon toimesta.

Kuluvan syksyn aikana aloitamme Ajankohtaista lapsistrategian toimeenpanosta –katsaukset, jotka ilmestyvät kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa. Ajankohtaiskatsauksissa käydään läpi toimenpiteiden etenemistä ja nostetaan esille toimenpiteiden mahdollisia julkaisuja, tiedotteita tai muita tuloksia.

Ajankohtaiskatsauksista tiedotetaan sosiaalisen median kanavissamme ja ne ovat luettavissa lapsistrategian verkkosivuilta ja lapsen oikeudet -verkkosivuilta.

Lapsistrategia on koko Suomen yhteinen työkalu lapsen oikeuksien toimeenpanoon – on ensiarvoisen tärkeää, että sen tavoitteet ja toimet tulevat tutuiksi kaikille ikäryhmille yhteiskunnan eri sektoreilla. Lapsistrategiasta onkin pyritty viestimään mahdollisimman kattavasti ja monikanavaisesti huomioiden lapset, nuoret ja aikuiset.

Lapsistrategiasta ja toimeenpanosuunnitelman yli 30 toimenpiteen kokonaisuudesta raportoidaan laajemmin seurantakertomuksella ensi keväänä ennen hallituskauden päättymistä.

Pysykää siis kuulolla ja seuratkaa kanaviamme!

Seuraa meitä verkossa ja somessa:

Lisätietoa: