Kolme kouluikäistä lasta istuvat ja katsovat keskimmäisen puhelinta.

Pysy kärryillä ja ole luotettava – näin tuet lasta digitaalisessa maailmassa 

Me huoltajat helposti haastamme netissä tapahtuvan vuorovaikutuksen toisarvoiseksi tai joskus haitalliseksi. Olimmepa mitä mieltä tahansa, jo vuosia homma on ollut …

Lapsi, jolle on kasvomaaleilla tehty kissan kkasvot, katsoo kameraan vanhemman sylissä.

Lapsella on oikeus turvallisuuteen

”Se tarttee apua.” Pitelin sylissäni pehmeäksi vanuttunutta Sisu-kissaa ja huomasin tunnelman muuttuneen haudanvakavaksi. Olimme erikoistutkija Terhi Tuukkasen kanssa selvittämässä esikouluikäisten …

Tummaihoinen nuori kirjoittaa muistiinpanioja lehtiöön, kasvot eivät näy.

Nuorten viesti aikuisille

Me olemme nuoria Planin maahanmuuttajanuorten vaikuttajaryhmästä. Me haluamme muuttaa ja vaikuttaa ihmisten ajatuksiin nuorten elämästä. Siksi haluamme kertoa teille, että …

Lapsi leikkii pohdiskellen lego-ukoilla.

Mitä lapsen etu tarkoittaa?

Kansalliseen lapsen oikeuksien viestintäverkostoon on uutena jäsenenä tullut mukaan Lasten oikeudet ry. Lasten oikeudet yhdistys edistää erityisesti lapsen oikeutta molempiin …

Lapsen oikeus kokonaisvaltaiseen seksuaalikasvatukseen

Lapsi syntyy arvostaen kehoaan joka paikasta, ja jokainen arvosteleva huomautus kehosta tai kovakourainen kehon käsittely jää muistijälkenä lapsen mieleen. Lapsi …

Aikuinen, sano lapselle: ”minä välitän”

  Lapsi, jota kohdellaan hyvin ja jonka kokemukset otetaan vakavasti, rohkenee myös kertoa turvalliselle aikuiselle, jos häntä joskus kohdellaan huonosti. …

Lapsi istuu ulkona ruokapöydän ääressä vienosti hymyillen lautanen edessään. Vieressä näkyy toisen henkilön käsi ja edessä iso kulho kirsikoita.

Lapsilla on oikeus hyvään kohteluun – myös ruokapöydässä

Lapsiperheessä syöminen on iso osa arkea. Ruokailu ei ole pelkkää vatsantäytettä, vaan myös tärkeä osa päivittäistä kohtaamista ja yhdessäoloa. Samalla se voi olla vanhemmille stressin ja huolen aihe, etenkin jos ruoka ei lapselle maistu.

Leikki-ikäinen lapsi pitää lelukameraa käsissään ja tähtää sillä valokuvan ottajaa.

Lapsivaikutusten arvioinnilla parempaa lainsäädäntöä

Lainvalmistelussa vaikutusten arvioinnin tavoitteena on tuottaa valmistelijoille, päättäjille ja sidosryhmille tietoa suunnitteilla olevan lainsäädännön vaikutuksista, niiden merkittävyydestä ja mahdollisista haitallisten …

Lapsia seisomassa vierekkäin, kuvat hartioista alaspäin. Kaikilla kumisaappaat jalassa.

Toteutuvatko erityislasten oikeudet opinpolulla?

Lasten oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia, sanotaan. Väitteen tueksi lainsäätäjä on pannut parasta pöytään. Meitä aikuisia velvoittavat lasten oikeuksien suhteen lukuisat …

Kolme nuorta naista istuu valtuustossa mikrofonit edessä.

Nuorten ilmastovaikuttajien ääni on saatava kuuluviin kunnissa

Kuntavaalit lähestyvät päivä päivältä. Päivä päivältä meidän aikamme vaikuttaa ilmastonmuutoksen suuruuteen vähenee. Ilmastoasiat kuuluvat kaikkialle, niin myös kuntien päätöksentekoon. Emme …