Siirry sisältöön

Taide ja kulttuuri kuuluvat hyvään lapsuuteen ja nuoruuteen

Blogit

Artikkelin kirjoittaja Tiina Susiluoto

Kuvitettu lapsi piirtää kynällä. Taustalla on värikkäitä pintoja.

Taide on lapsissa ja lasten. Kun lapset ja nuoret innostuvat taiteen ja kulttuurin äärellä kokemaan ja tekemään, hyvä energia on lähes käsin kosketeltavaa. Koen tämän työpäivissäni Annantalolla, lasten ja nuorten taidekeskuksessa, kun hallinnollisen työni lomassa törmään leikkisään kukoistukseen. Lasten luovuus virtaa näyttelyissä, esitystiloissa, luokissa, käytävillä ja pihalla. Tämä eläytymis- ja luomisvoima sykäyttää aina vaan uudestaan.

Elääksemme hyvää elämää, tarvitsemme vapautta kokeilla, oivaltaa, ilmaista itseämme ja valmiutta ymmärtää muita. Merkitykselliset kokemukset taiteen ja kulttuuriperinnön äärellä liittävät meitä toisiimme yksilöinä, yleisöinä, yhteisöinä ja yhteiskuntana. Taide ja kulttuuri ovat meille niin olennaisia ja tärkeitä, että lapsen ja nuoren oikeus näihin on määritelty myös Lapsen oikeuksien sopimuksessa. Olemme sopineet, että haluamme kaikki mukaan.

Sosioekonomiaa ja yhdenvertaisuutta harrastamisessa

Lapsistrategiassa taidetta ja kulttuuria nostetaan esiin harrastamiseen liittyen. Todetaan aivan oikein, että sosioekonominen tausta vaikuttaa kulttuuri- ja taideharrastustensaavutettavuuteen. Tähän on pyritty vaikuttamaan Harrastamisen Suomen mallilla (harrastamisensuomenmalli.fi). Harrastuksia viedään koulupäivän yhteyteen, jotta tausta vaikuttaisi aiempaa vähemmän ja lapset saisivat valita itselle mieluisan, maksuttoman harrastuksen. Malli edistää osallistumisen mahdollisuuksia, mutta oikotie lasten kulttuuristen oikeuksien toteutumiseen se ei kuitenkaan ole. Sosioekonomisen taustan ohella taideharrastukseen ei välttämättä pääse esimerkiksi erityisen tuen tarpeen, kielimuurin tai toimintarajoitteen vuoksi. Kasvuympäristön tuella ja rakenteilla on ratkaiseva merkitys.

Taiteen ja kulttuurin pariin pääseminen lähtee kodin aktiivisuudesta sekä varhaiskasvatuksen ja koulujen kulttuurikasvatuksesta. Kun lapsi on kasvunsa aikana kohdannut monenlaista taidetta ja kulttuuria, hänellä on myös valmiutta hakeutua itselle sopivaan harrastukseen.

Lastenkulttuurikeskukset ovat monille lapsille aikuisineen tärkeitä ja saavutettavia vapaa-ajan kohteita. Vaikka palveluja olisikin tarjolla, aina on olemassa lapsia, joiden aikuiset eivät syystä tai toisesta saata kulttuurin pariin. Siksi Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto painottaa vapaa-ajan palvelujen rinnalla varhaiskasvatuksen ja koulujen merkitystä.

Varhaiskasvatus ja koulut avainasemassa

Lapsistrategiassa on tunnistettu kulttuurikasvatuksen rooli kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja kehityksen tukemisessa. Monessa kunnassa on luotu kulttuurikasvatussuunnitelma (kulttuurikasvatussuunnitelma.fi), jossa taide- ja kulttuurikokemukset varmistetaan jokaiselle lapselle ja nuorelle varhaiskasvatuksen ja koulun kautta. Valtakunnallisesti merkittävin kulttuurikasvatusohjelma on Taidetestaajat-toiminta (Taidetestaajat.fi), joka vie kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset 2 kertaa lukuvuodessa taideretkelle. Toiminnan käynnistivät Suomen kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden 2017. Rahoittajien joukkoon liittyi eduskunta 2020. Toiminta on Suomen mittakaavassa ainutlaatuisella tavalla yhdenvertaista ja myös merkittävä panostus tulevaisuuteemme, jos ja kun haluamme jatkossakin olla kukoistava sivistysyhteiskunta. Tämä on hyvä huomata, sillä Taidetestaajat-toimintaa ei ole vielä vakinaistettu valtion budjettiin.

Jotta kulttuuri- ja taidekasvatus sekä harrastaminen mahdollistuisivat yhdenvertaisesti jokaiselle lapselle ja nuorelle, tarvitaan suunnitelmallista kulttuurikasvatusta sekä tukea ja koordinointiapua varhaiskasvatukselle ja kouluille.

Ei unohdeta olennaista

Kuulumisen tunne on tärkeää tässä ja nyt. Taide ja kulttuuriperintö luovat yhteenkuuluvuutta tässä hetkessä – ja myös yli ajan ja paikan rajojen. Eri ilmaisukeinoin kerrotut tarinat luovat moniaistisen ja -äänisen, yhteisöä kannattelevan teosten ja kokemusten kudelman. Aikuisten tehtävä on saattaa lapset ja nuoret kokemusten äärelle. Otetaan lapset ja nuoret mukaan, koska se on viisasta – ja koska se on heidän oikeutensa.