Saa unelmoida

Saa unelmoida -banneri.

Jokaisella lapsella on oikeus tulevaisuuteen!

#SaaUnelmoida-kampanja rohkaisee lapsia ja nuoria unelmoimaan sekä tavoittelemaan itsensä näköistä tulevaisuutta.

Kampanjassa on mukana 11 julkisuudesta eri tavoin tunnettua henkilöä, jotka jakavat videoilla omat lapsuuden unelmansa ja kannustavat lapsia ja nuoria uskomaan itseensä ja unelmiinsa. Mistä tubettaja Joona Hellman unelmoi yläkoulussa? Millaisia vinkkejä olympialaisissakin Suomea edustanut Kiira Korpi antaa unelmien tavoitteluun? Millaisia haaveita opetusministeri Li Anderssonilla oli lapsena?

Kampanja syntyi kirkkonummelalaisen Veikkolan koulun nuorten saamasta ideasta. Nuoret toivoivat sosiaaliseen mediaan kampanjaa, jossa he voisivat kuulla politiikoilta, urheilijoilta ja muusikoilta viestejä siitä, mistä nämä ovat unelmoineet ollessaan lapsia.

Kuka tällä kertaa jakaa oman unelmansa?

Katso video niin tiedät mikä oli opetusministeri Li Anderssonin lapsuudenunelma.

Rohkaise lapsia ja nuoria unelmoimaan ja tavoittelemaan haaveitaan!

Julkisuuden henkilöiden unelmien lisäksi haluamme kuulla juuri sinun unelmasi ja tarinasi!

Osallistu kampanjaan sosiaalisessa mediassa:

  1. Tee sosiaalisen median tilillesi kannustava päivitys, jossa kerrot lapsuuden/nuoruuden aikaisesta unelmastasi. Päivitys voi olla kuva-, teksti- tai videomuodossa, ja unelmasi voi olla pieni ja arkinen tai suuri ja utopistinen – ihan miten parhaaksi koet!
  2. Lisää päivitykseen tunniste #SaaUnelmoida.
  3. Haasta ystäväsi, työkaverisi, yhteistyökumppanisi tai muu valitsemasi taho mukaan luomaan lapsille ja nuorille tulevaisuususkoa!
  4. Voit halutessasi tagata mukaan myös Lapsen oikeuksien viestintäverkoston sometilin: @LapsenOikeudet

Voit osallistua kampanjaan myös jakamalla kampanjan päivityksiä sosiaalisessa mediassa.

Kurkkaa lisäksi Lapsen oikeuksien Instagram-tililtä unelmahaaste, johon kuka tahansa voi osallistua!

Lataa Facebookin profiilikuvaasi #SaaUnelmoida-kehykset:

Seuraa kampanjaa sosiaalisessa mediassa:

Piirretty kissa leijuu karamellien ympäröimänä taivaalla pitäen kiinni pilvestä.