Lapset mukaan töihin

Suojelija

Perjantaina 24.11.2023 on lasten vuoro tutustua työpaikkoihin

Maksuton Lapset mukaan töihin -päivä tarjoaa työpaikoille mahdollisuuden nostaa esiin eri ikäisten lasten ääntä. Päivän voi toteuttaa monin eri tavoin. Löydät lisätietoa päivästä tältä sivulta.

Ilmoita työpaikkasi mukaan

Otetaan lapset mukaan töihin!

Moni lapsi ei välttämättä tiedä, mitä vanhempi, kummi, isovanhempi, lähiaikuinen tai isosisarus tekee työkseen. Lapsen on kuitenkin hyvä tietää, missä aikuiset tekevät töitä, mitä työnteko on ja millaisia erilaisia ammatteja on olemassa. On arvokasta välittää tietoa ja antaa lapselle lupa osallistua työpaikan toimintaan.

Lapsi voi osallistua päivän aikana esimerkiksi työpaikan toiminnan suunnitteluun. Lapselta voi kysyä mielipidettä moneen eri asiaan, esimerkiksi siihen, miten edistetään lapsiystävällisyyttä työpaikalla. Päivän tarkoituksena ei ole kuitenkaan teettää lapsilla työtä, vaan tutustuttaa hänet läheisen tai muun aikuisen työarkeen.

Miten toteuttaa päivä?

Päivän voi toteuttaa eri tavoin. Työpaikka voi lähettää työntekijänsä päiväkotiin tai kouluun kertomaan työelämästä, tai kutsua lapsiryhmiä vieraakseen läheisestä päiväkodista tai koulusta. Vanhemmat tai muut läheiset voivat ottaa tutut lapset mukaan työpaikalleen. Päivän ei tarvitse olla kestoltaan pitkä, esimerkiksi aamu- tai iltapäivä riittää hyvin. Lapset ovat päivän ajan niiden aikuisten vastuulla, jotka ovat saattaneet tai ottaneet hänet mukaan työpaikalle.

Päivän aikana lapsille voi järjestää esimerkiksi esittelytilaisuuden, tutustumiskierroksia sekä toiminnallista ja osallistavaa ohjelmaa. Muista aina sopia hyvissä ajoin työnantajan kanssa lasten tuomisesta työpaikalle. Muista myös ilmoittaa lapsen poissaolosta päiväkotiin ja sopia lapsen poissaolosta koulusta tai esiopetuksesta hyvissä ajoin opettajan kanssa koulun ja esiopetusyksikön käytäntöjen mukaisella tavalla. Poissaolon syyksi voi kertoa, että lapsi osallistuu Lapset mukaan töihin -päivään 2023.

Päivän toteutus eri toimialoilla

Kaikilla työpaikoilla ei ole mahdollista ottaa vastaan lapsiryhmiä. Tällöin työpaikan edustaja voi sopia aikuisten, koulun tai päiväkodin kanssa siitä, miten työpaikasta ja ammatista voi kertoa lapsille. Voisiko työpaikkanne edustaja käydä päiväkodissa tai koulussa kertomassa työpaikasta ja ammatista? Toimisiko esimerkiksi videotervehdys tai Teams-tapaaminen ryhmän/luokan kanssa?

Ideoita päivän ajaksi

  • Esitelkää työpaikka lapsille: mitä siellä tehdään, minkälaisia ammatteja siellä on, paljonko siellä on aikuisia töissä, millaiset työpaikan tilat ovat?
  • Tarjotkaa aamupalaa/pientä välipalaa/lounasta lapsille.
  • Antakaa lasten kuulua ja näkyä päivän aikana – nyt on lasten vuoro!

Lasten osallisuus työkulttuurin edistämiseksi

“Osallisuus toteutuu, kun lapsi tai nuori saa riittävästi tietoa itseään koskevista suunnitelmista ja päätöksistä pystyy ilmaisemaan oman mielipiteensä niistä sekä tulee kuulluksi ja voi vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.”
Lastensuojelun Keskusliitto

Työpaikan ja ammattien esittelyn jälkeen voi lapselle antaa mahdollisuuden tulla kuulluksi: ole läsnä ja keskity kuuntelemaan lapsen mielipiteitä, ole kiinnostunut lapsen asioista ja anna lapselle tarpeeksi aikaa vastata. Kaikki lapset eivät halua tai pysty osallistumaan, kunnioita sitäkin. Lapsilta voi kysyä ammateista tai mielipidettä työpaikkaan liittyviin suunnitelmiin.

Kysymysvaihtoehtoja lapsille  

Kerro…

  • Miksi aikuiset käyvät töissä? Mitä hyvää on siinä, että aikuiset käyvät töissä? Mitä huonoa?
  • Miltä ammatti kuulostaa? Mikä siinä mahdollisesti kiinnostaa/mikä ei kiinnosta?
  • Mikä tekee työpaikasta hyvän?
  • Mikä yleisesti työpaikassa kiinnostaa? Mikä innostaa ja miksi?
  • Mitkä asiat työpaikassa eivät innosta ja miksi?
  • Millaiset työtehtävät mahdollisesti kiinnostaisivat tulevassa TET-harjoittelussa? (Tätä voi kysyä vähän vanhemmilta lapsilta.)
  • Miten työpaikka voisi ottaa paremmin lapset huomioon?
  • Miten työpaikka voisi huolehtia aikuisista?

 

Työpäivän hetki -piirustukset

Tulosta täältä valmis A4 -pohja, johon lapsi piirtää:

Työpäivän hetki -piirros.docx

Ohjeet: Lapsi piirtää mitä Lapset mukaan töihin -päivän aikana on tapahtunut tai mitä jäi mieleen. Aikuinen kirjaa lapsen etunimen ja iän, oman nimensä ja lapsen kertomuksen piirustuksesta. Piirustuksista voidaan koota näyttely työpaikan käytäville.

 

Lisää erilaisia tapoja osallisuuden edistämiseksi löytyy esimerkiksi:

Lapsen osallisuus (Pelastakaa Lapset ry)

Lapsen osallisuus (THL)

Lapsenoikeudet.fi

 Muita ehdotuksia

  • Anna lapsen vallata työpaikan sometilit päiväksi. #lapsetmukaantöihin2023
  • Järjestä lapsille tietovisa työpaikkaasi liittyvästä teemasta, esimerkiksi Kahoot!-visat ovat lasten suosikkeja
  • Lapset esittelevät aikuisen/vanhempansa.
  • Suunnitelkaa yhdessä seuraavaa Lapset mukaan töihin -päivää.
  • Koristelkaa työpaikalta löytyviä avaamattomia elintarvikepurkkeja tai muita sopivia tavaroita tarroilla tai askartelusilmillä.
  • Anna lapsen keksiä, kertoa ja esittää, millaista työtä lapsi ajattelee, että työpaikalla voisi tehdä.

Pienemmille valtaajille voi järjestää lisäksi lapsilähtöistä ohjelmaa

Materiaalipankki

Tähän tulee materiaalipankki, jonka sisältöjä voit hyödyntää vapaasti osallistuessasi Lapset mukaan töihin -päivään!

Mukana olevat yritykset/organisaatiot

AbbVie Oy
Advance B2B
Ahvenisjärven koulu
AlphaSense Oy
Alva-yhtiöt Oy
Beamex Oy Ab
Body & Sound
Call waves Solutions Finland Oy
Cargotec Oyj
Caruna Oy
Colliers Finland Oy
Delivery Hero Finland Oy / foodora
Deloitte
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Eläinlääkäriasema Kamu Oy
Enermix Oy / Talotohtori 2.0
Esko Systems Oy
Etteplan Oyj, Espoo
Familia ry
Fatman Oy
Finvoicer Group Oy
FläktGroup Finland Oy
GLS Finland Oy
Granlund Mikkeli Oy
HalpaHalli
Harjuniityn koulu
Helsingin seudun kesäyliopisto
Helsingin yliopisto
Hyria Business Institute Oy
Hyria koulutus Oy
Hyria säätiö sr
Hämeen IAT-isännöinti
Hämeen ammattikorkeakoulu
IKEA Espoo
IKEA Tampere
Iisalmen kaupunki
Iittalan yhtenäiskoulu, Hämeenlinna
Intervent Oy
Joo Group Oy
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
Jyväskylän kristillinen opisto
K-Citymarket Varkaus
Kajaanin kaupunki
Kantvikin koulu
Kattilansillan päiväkoti/Mikkeli
Kauhajoen kaupunki
Kaupan liitto ry
Kela
Kempeleen kunta / Santamäen koulu
Koiviston koulu, Tampereen kaupunki
Koskenmäki-Tervasuon koulu
Kouvolan kaupunki
Kurikankulman koulu
LAB-ammattikorkeakoulu
LUT-yliopisto
Lastensuojelun Keskusliitto
Lavian yhtenäiskoulu
Lenovo
Lindström Etelä-Suomen tulosyksikkö
Luonnonvarakeskus
MSC Finland Oy
Mattilan koulu / Lempäälän kunta
Mente Palvelut, Viherlaakson palvelukeskus
Mestaritoiminta Oy
Mesut Oy
Muhoksen kunta
Natural Resources Institute Finland, LUKE
Nissnikun koulu
Nokian Renkaat Oyj
Nordea Henkivakuutus
Novatron Oy
Novo Nordisk Farma Oy
Opetusalan ammattijärjestö OAJ
Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, Onerva
Oulun Maa- ja Vesirakennus Oy
Oulun yliopisto
Oy Kuehne+Nagel Ltd
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
Pfizer Oy
Pikku-Vieterin päiväkoti, Iitti
Pinja Group Oy
Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjanmaan TE-toimisto
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
Profiam
Päiväkoti Keinuhevonen Oy
Päiväkoti Siskonlinna/ Lempäälän kunta
Päiväkummun koulu/Vantaan kaupunki
Qalmari Oy
Rantalainen Oy Botnia
Rantalainen Oy Helsinki
Rantalainen Oy Lahti
Rantalainen konserni/ Tilipalvelu Rantalainen
Rexel Finland Oy
Riihimäen kaupunki
Robert Bosch Oy
Rovastinkankaan koulu
SRV
Sansia Oy
Savon ammattiopisto
Secto Automotive Oy
Seutulan koulu
Sitowise Oy
Snellmanin Kokkikartano Oy
Spatineo Oy
Suomen Digimarkkinointi
Suomen Kuntaliitto ry
Suomen Punainen Risti.Länsi-Suomen Piiri. Kokkolan SPR Kirppis.rppis
Surunauha ry
Särskild Oy
Taitotalo
Takeda Oy
Taloustulkki Oy
Tammelan kunta / Tammitarhan päiväkoti
Tampereen Aikuiskoulutuskeskus
Tampereen Aikuiskoulutussäätiö sr / Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK
Teamit Group Oy
Teuvan yhtenäiskoulu
Transmeri Oy
Trimedia Oy
Turun ensi- ja turvakoti ry
Turun kaupunki
Työ- ja elinkeinoministeriö
Työturvallisuuskskus
Unity Technologies Finland Oy
Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähköverkko Oy
Valtiovarainministeriö
Vantaan sovittelutoimisto
Virnex Group Oy
Ylästön koulu, Vantaa
u-blox Espoo Oy

Yhteistyössä

Väestöliitto logoTEM logoSTTK logoMonimuotoiset perheet logo SAK logoMiB logo Lastensuojelun keskusliitto logo DNA logoSTM LogoTAT logoAkava logoTilastokeskus logo