Kun lapsen oikeuksia loukataan

sadepilvi

Mitä paremmin lapsen oikeudet tunnetaan, sitä paremmin niitä osataan noudattaa. Parasta oikeusturvaa lapsille onkin se, että kasvuympäristö tukee lapsen hyvinvointia ja kasvua, eikä lapsen oikeuksia alun pitäenkään loukata. Lapselle hyvä kasvuympäristö tarkoittaa esimerkiksi turvallisia tiloja, lapsen ja perheen tarpeisiin sopivia palveluja sekä lapsen iän ja kehitystason huomioivaa ja lasta arvostavaa vuorovaikutusta.    

Aina lapsen oikeudet eivät kuitenkaan toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi on tärkeää, että niin lapset, vanhemmat kuin eri alojen ammattilaiset tuntevat lapsen oikeudet – tällöin asiaan voidaan puuttua.   

Lapsen oikeuksien toteutumista seuraavat ja valvovat useat eri viranomaiset. Lapsen oikeudet ovat laaja-alainen kokonaisuus ja eri viranomaisilla on erilaisia rooleja. Alla on kuvattu muutaman keskeisen viranomaisen rooli lapsen oikeuksien turvaajana. Eri viranomaisen rooleista voit lukea tarkemmin kunkin omalta verkkosivulta.  

Eduskunnan oikeusasiamies

Oikeusasiamieheen voi ottaa yhteyttä, jos viranomainen tai virkamies on kohdellut huonosti tai epäoikeudenmukaisesti, jos ei ole saanut lainmukaisia palveluja tai jos kokee, että perus- ja ihmisoikeudet eivät ole toteutuneet. Oikeusasiamiehelle voi kannella kuka tahansa – myös lapset itse. Lue lisää oikeusasiamiehen verkkosivuilta (oikeusasiamies.fi).   

Lapsiasiavaltuutettu

Lapsiasiavaltuutettu arvioi ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista yleisellä, päätöksenteon ja lainsäädännön tasolla. Hän herättelee päättäjiä ja vaikuttaa yhteiskuntapolitiikkaan puhumalla lasten puolesta. Valtuutettu ei ratkaise yksittäisten lasten tai perheiden asioita eikä voi muuttaa muiden viranomaisten päätöksiä. Lue lisää lapsiasiavaltuutetun verkkosivuilta (lapsiasia.fi).  

Sosiaaliasiamies ja potilasasiamies

Kun potilas tai sosiaalihuollon asiakas kokee tulleensa näissä palveluissa väärin kohdelluksi, hän voi selvitellä tilannettaan potilasasiamiehen tai sosiaaliasiamiehen kanssa. Molempien tehtäviin kuuluu neuvonta, asiakkaan oikeuksista tiedottaminen sekä tarvittaessa muistutuksen laatimisessa avustaminen. Potilasasiamiehen yhteystiedot saa kustakin terveydenhuollon yksiköstä ja sosiaaliasiamiehen yhteystiedot saa kunnan puhelinkeskukselta, neuvonnasta, sosiaalivirastosta, kunnan verkkosivulta tai puhelinluettelosta. Lue lisää potilas- ja sosiaaliasiamiehistä STM.n verkkosivuilta (stm.fi).  

Aluehallintovirasto (AVI)

AVIt valvovat lastensuojelua ja varhaiskasvatusta eli sitä miten nuoria ja lapsia kohdellaan esimerkiksi nuorisokodeissa ja päiväkodeissa. AVIt valvovat myös terveydenhoitoa. Jos lapsi tai nuori kokee, että häntä on kohdeltu lainvastaisesti hänelle kuuluvissa palveluissa, hän voi tehdä aluehallintovirastolle kantelun. Kantelu pitää tehdä siihen aluehallintovirastoon, jonka alueella palvelun toimipaikka (esim. päiväkoti) on. Lue lisää kanteluista ja ilmoituksista aluehallintoviraston verkkosivuilta (avi.fi).  

Oikeusapu

Oikeusapu tarkoittaa sitä, että kansalainen voi saada itselleen oikeudellisen asian hoitamista varten avustajan kokonaan tai osittain valtion varoilla. Vähävaraisille oikeusapu on ilmaista. Muiden on maksettava se osittain itse. Oikeusavun valtakunnallisessa neuvontapalvelussa voit saada yleistä neuvontaa ja ohjausta (verkko-chat on avoinna arkisin klo 10-12). Lue lisää oikeusavusta (oikeus.fi).  

YK:n lapsen oikeuksien komitea

Yksittäisillä lapsilla tai lapsiryhmillä on nykyisin mahdollisuus tehdä valituksia myös YK:n lapsen oikeuksien komitealle, jos he kokevat, että lapsen oikeuksia on loukattu. Valituksen tekeminen edellyttää kuitenkin, että kaikki kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty. Lue lisää komiteasta lapsiasiavaltuutetun sivuilta (lapsiasia.fi). 

Katso video Miten poliitikon pitäisi huomioida lapsen oikeudet

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen keskustelee Juhana Vartiaisen kanssa siitä, miten poliitikon pitäisi huomioida lapsen oikeudet. Katso video YouTubessa (Youtube.com).