Lapsi, jota kohdellaan hyvin ja jonka kokemukset otetaan vakavasti, rohkenee myös kertoa turvalliselle aikuiselle, jos häntä joskus kohdellaan huonosti. Lapsille ja nuorille turvallisen maailman rakentamiseen tarvitaan kuitenkin mukaan ihan kaikki aikuiset.

Moni lapsi kohtaa elämässään huonoa kohtelua, osa jopa fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Suuri osa ei kuitenkaan koskaan kerro kokemuksistaan yhdellekään aikuiselle ja tämä on asia, joka meidän aikuisten on yhdessä pystyttävä muuttamaan.

Voimme ehkäistä ongelmia huolehtimalla, että sekä lapset että aikuiset tuntevat lapsen oikeudet ja tunnistavat huonon kohtelun. Voimme opettaa lapsille pienestä pitäen tunne- ja turvataitoja. Eri alojen ammattilaiset osaavat myös hyödyntää lapsen ikätasoon sopivia menetelmiä tehdäkseen kaltoinkohtelusta kertomisen lapselle helpommaksi.

Ei kuitenkaan riitä, että ammattilaiset osaavat tarvittaessa puuttua kaltoinkohteluun tai että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa kuulumisista. Me kaikki aikuiset voimme – ja meidän pitää – jokaisen osaltamme rakentaa sellaista maailmaa, jossa jokainen lapsi ja nuori kokee itsensä tärkeäksi ja hyvän kohtelun arvoiseksi.

Meidän pitää ensinnäkin rakentaa maailmaa, jossa toisista ihmisistä puhutaan kunnioittavasti. Sellaista maailmaa, jossa kenenkään alkuperä, vamma, kieli, sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen ei ole halventavan puheen aihe. Maailmaa, jossa kaltoinkohtelun kohdetta ei syyllistetä eikä satuttavaa pilkantekoa ja tahallista tölvimistä puolustella sillä, että kyseessä on ”vain läppä”.

Meidän pitää rakentaa maailmaa, jossa emme kuittaa väkivaltaa sillä, että ”pojat ovat poikia” emmekä kasvata lapsia kestämään hiljaa hammasta purren siksi, että ”pojat eivät itke”. Maailmaa, jossa nälvityksi tulleelle ei sanota ”älä välitä” vaan ”minä välitän”*.

Me jokainen voimme myös olla se turvallinen, välittävä ja lapsen kokemuksen vakavasti ottava aikuinen, jolle lapsi uskaltaa kertoa tilanteesta, josta jäi vähän epämääräisen ikävä olo. Me voimme olla se aikuinen, jolle nuori uskaltaa kertoa tulleensa kaltoinkohdelluksi, vaikka samalla pitäisi tunnustaa olleensa paikassa, jossa ei olisi pitänyt olla tai tekemässä asioita, joita ei pitäisi tehdä.

Tätä varten meidän on kuitenkin ensin saatava lapset ja nuoret ajattelemaan ja uskomaan, että me aikuiset olemme heidän luottamuksensa arvoisia. Ja osin juuri tästä syystä lapsen oikeus tulla kuulluksi on kirjattu lapsen oikeuksien sopimukseen: lasten näkemysten vakavasti ottaminen on keino suojella lapsia ja nuoria. Lapsi, joka kasvaa häntä arvostavassa ympäristössä, rohkenee kertoa, jos häntä kohdellaan huonosti. Lapsi joka kokee, että häntä kuullaan arjen pienissä asioissa, ymmärtää, että isoistakin kertominen kannattaa.

Ja kun me aikuiset kohtelemme sekä toisiamme että lapsia hyvin, lapset oppivat kyllä mallista. Ja päinvastoin: jos me aikuiset emme kykene toisia ihmisiä arvostavaan kohteluun, miten voisimme ikinä vaatia sitä lapsilta ja nuorilta, jotka vasta opettelevat muiden kanssa olemista ja yhteiskunnassa toimimista? Ja mitä varten lapset ja nuoret niitä taitoja edes opettelisivat, jos ne voidaan aikuisuudessa kuitenkin nakata roskiin ensimmäisen erimielisyyden kohdalla?

Aikuinen, kohtele siis kaikkia ihmisiä hyvin. Kohtele lapsia ja nuoria erityisen hyvin. Ja sano sinulle uskoutuvalle lapselle: minä välitän. Sano se mieluummin liian usein kuin liian harvoin.

 

* Tämä on alun perin tutkija Anna Rastaan ohje rasismia kokeneen lapsen tai nuoren kohtaamiseen.

 

Hyvää Lapsen oikeuksien viikkoa! Lapsen oikeuksien viestintäverkosto tarjoaa kouluille, varhaiskasvatukseen sekä vapaa-aikaan ja harrastustoimintaan tehtäviä ja muuta materiaalia empatian, syrjimättömyyden ja jokaisen lapsen oikeuksien huomioimiseksi. Kaikki materiaalit ovat vapaasti käytössä ympäri vuoden. Materiaalit  löytyvät suomeksi ja ruotsiksi osoitteesta www.lapsenoikeuksienviikko.fi

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.