
Lapset mukaan Lapsen oikeuksien viikon suunnitteluun!
Jalkauduimme keväällä kouluihin kuulemaan lasten ja nuorten ajatuksia lapsen oikeuksista sekä tämän vuoden hyvinvointiteemasta. Oppilaiden suunnitellessa juuri oman koulunsa Lapsen …

Annetaan kaikkien elää niin, että olo voi olla turvallinen
8-luokkalaiset TET-harjoittelijat Parisuhdekeskus Katajasta pohtivat turvallisuutta – ja mikä turvallisuutta vahvistaa ja heikentää. Turvallisuus on vaarojen poissaoloa ja myös tunne …

Lapset ja nuoret saavat tuekseen oman lastensuojelun käsikirjan
Kansallisen lapsistrategian pohjalta on valmisteltu 30 toimenpidettä, joilla edistetään lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa. Yhtenä lapsistrategian toimeenpanosuunnitelman toimenpiteenä toteutetaan lastensuojelun käsikirja …

Lapsiperheköyhyys vaikuttaa lapsen perusturvallisuuteen: ”Loppukuusta on vaikea saada ruokaa”
Hintojen nousu on aiheuttanut entistä suurempia haasteita monessa pienituloisessa perheessä. Tämä on huomattu niin tutkimuksissa (Tilastokeskus.fi, Itla.fi) kuin myös järjestöjen …

Turvallisuuden kokemus edellytys vaikuttavan kuntoutustyön onnistumiselle
Lastensuojelussa, erityisesti lasten ja nuorten kanssa tehtävässä kuntoutustyössä, on panostettava turvallisuuteen. Kokemus turvallisuudesta on kuntoutustyön edellytys ja myös lapsen oikeuksien …

Pysy kärryillä ja ole luotettava – näin tuet lasta digitaalisessa maailmassa
Me huoltajat helposti haastamme netissä tapahtuvan vuorovaikutuksen toisarvoiseksi tai joskus haitalliseksi. Olimmepa mitä mieltä tahansa, jo vuosia homma on ollut …

Suomessa maahanmuuttajanuorena
Miltä tuntuisi, jos sinua olisi yläasteella neuvottu hakemaan lukion sijasta ammattikouluun, vaikka koulumenestyksesi olisi ollut lukiotasoista? Entä jos et saisi …

Aikuinen, sano lapselle: ”minä välitän”
Lapsi, jota kohdellaan hyvin ja jonka kokemukset otetaan vakavasti, rohkenee myös kertoa turvalliselle aikuiselle, jos häntä joskus kohdellaan huonosti. …

Liikunnan avulla elämän taitojen harjoittelua
Kaikki me tiedämme ja tunnistamme kiistattomat liikkumisen ja liikunnan terveyshyödyt lasten ja nuorten kasvulle ja kehitykselle. Millaisia elämän taitoja liikunnan …

Lapsilla on oikeus hyvään kohteluun – myös ruokapöydässä
Lapsiperheessä syöminen on iso osa arkea. Ruokailu ei ole pelkkää vatsantäytettä, vaan myös tärkeä osa päivittäistä kohtaamista ja yhdessäoloa. Samalla se voi olla vanhemmille stressin ja huolen aihe, etenkin jos ruoka ei lapselle maistu.