
Rasismi on loukkaus lapsen ihmisoikeuksia kohtaan
Tällä viikolla eduskunta käsittelee valtioneuvoston tiedonantoa yhdenvertaisuuden edistämisestä. Tiedonannossa käsitellään erityisesti rasismia. Rasismi kohdistuu myös lapsiin ja nuoriin, ja keskustelun …

Tavallinen lapsuus kaventuu, kun tavoitellaan täydellistä lapsuutta
Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluu itsensä etsimisen vaihe. Jokainen lapsi haluaa olla ainutlaatuinen oma yksilönsä, mutta häntä ohjaa myös tarve olla …

Perhe on lapsen turva
Lapselle perhe on peruskallio, joka antaa turvaa ympärillä olevilta kriiseiltä. Siksi tuota peruskalliota ja lapsen oikeutta vanhempiinsa ja lähiverkostoon ei …

Kuinka rakentaa maailma, jossa tyttöjen oikeudet toteutuvat kaikkialla?
Koronapandemia ja ilmastokriisi ovat heikentäneet entisestään tyttöjen oikeuksia globaalisti. Viime vuosina lapsiavioliitot ja tyttöjen kohtaama väkivalta ovat lisääntyneet, ja yhä …

Mun turvallisuus on sun turvallisuus – jokaisella lapsella on oikeus turvallisuuteen
Turvallisuus on lasten ja nuorten hyvinvoinnin perusta, ja kriisien aikana huomion kiinnittäminen lapsiin on erityisen tärkeää. Yhteiskunta rakentuu kestävälle pohjalle, …

Ajankohtaista lapsistrategian toimeenpanossa 1.11.2022
Kaikkien lasten Suomi: Toimenpide 6 Laaditaan koulutuspaketti seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta sekä sateenkaariperheistä ammattilaisille Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on …

Autismikirjosta tarvitaan enemmän tietoa ja ymmärrystä
Autismikirjo on monimuotoisesti ja yksilöllisesti ilmenevä tila, joka johtuu aivojen erilaisesta kehityksestä. Lapset ja nuoret, joilla on autismin piirteitä, ovat …

Myös suojelua hakevan lapsen pitää saada olla lapsi
Sadat lapset hakevat vuosittain Suomesta kansainvälistä suojelua. Osa saapuu vanhempien kanssa, osa sukulaisten mukana tai yksin. Venäjän hyökättyä Ukrainaan suojelua …

Saamelaislapset kohtaavat paljon tietämättömyyttä
Tavatessani saamelaisalueella asuvia yläkouluikäisiä lapsia osana lapsiasiavaltuutetun Nuoret neuvonantajat -toimintaa havahduin siihen, että tunnen Amerikan mantereen alkuperäiskansojen historiaa paremmin kuin …

Kannanotto: Jokaisella lapsella on väliä – Lapsen oikeuksien sopimus takaa oikeuden hyvään kohteluun
Jokaisella lapsella on oikeus tulla kohdelluksi hyvin ja saada osakseen huolenpitoa sekä suojaa väkivallalta ja välinpitämättömältä kohtelulta. Kiusaaminen, syrjintä …