Pieni poika pysäytti minut ekaluokkalaisten taideprojektissa. Projektissa kuvataitelija pystytti yhden teoksen taidenäyttelyn lasten luokkaan ja keskusteli teoksen kautta taiteesta. Lapsilta kysyttiin, mitä ajatuksia ja tunteita teos heissä herättää. Keskustelun jälkeen lapset tekivät taitelijan kanssa omat teoksensa ja pystyttivät näyttelyn luokkatilaan. Kaikissa mukana olleissa luokissa käytiin vilkasta keskustelua omista ja toisten töistä. Ilmassa leijui ylpeys yhteisen näyttelyn aikaansaamisesta, ja palaute työskentelystä oli positiivista.

Lapsista oli mukavaa ja tärkeää keskustella yhdessä. Taideteokset herättivät monenlaisia tunteita. Havainnot olivat tarkkanäköisiä ja kertoivat lasten moninaisesta tavasta nähdä maailmaa. Minut pysäytti erityisesti yksi palaute. ”En tiennyt ennen, että osaan tehdä taidetta.”  Niin tosiaan. Lapsi ei tiedä taiteesta, jos ei kohtaa sitä osana elämäänsä.

Lapsi ei tiedä taiteesta, jos ei pääse kokemaan

Olen palannut tähän ja moniin muihin kohtaamisiin lasten ja nuorten kanssa kehittäessäni lasten osallisuutta, omistajuutta ja toimijuutta tukevia taide- ja kulttuurilähtöisiä toimintatapoja koulujen ja varhaiskasvatuksen toimintaympäristöissä. Nämä toimintatavat voivat edistää lapsen osallisuutta koulumaailmassa muun muassa tukemalla lapsen monipuolisen itseilmaisun kehittymistä.

Lapsi ei kuitenkaan tiedä taiteesta, tai monesta muustakaan asiasta, jos hän ei pääse kokemaan ja käsittelemään sitä itse. Hän ei tiedä omista taidoistaan, rajoistaan ja mahdollisuuksistaan, jos ei saa kokeilla niitä turvallisesti ja tule huomatuksi yrittämisen ja onnistumisen hetkillä. Kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta toteuttaa itseään taiteen keinoin koulun ulkopuolella, mutta peruskoulu saavuttaa lähes jokaisen lapsen Suomessa. Sillä on mahdollisuus luoda tuo turvallinen tila, jossa lapsi voi tulla huomatuksi ja löytää uusia taitoja ja rajoja. Taide voi tuoda koululuokassa rohkeutta, itsevarmuutta, onnistumisen kokemuksia ja ennen kaikkea äänen sille, joka ei sitä ennen ole saanut kuuluviin.

Lasten osallisuuteen ei ole oikopolkuja

Lasten osallisuuteen ja oman elämänsä omistajuuteen ei ole oikopolkuja. Jokaisen lapsen osallisuus syntyy kohtaamisissa ihmisten ja yhteisön, kuten oman koulun, kanssa. Se syntyy kysymällä ja ihan oikeasti kuuntelemalla, toimimalla yhdessä, ottamalla huomioon ja kohtelemalla jokaista kunnioittavasti.

Osallisuus luo parhaimmillaan ympäristöjä eri ikäisille, toimintakykyisille ja taustaisille ihmisille kohdata ja synnyttää tiloja, joissa tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuvat. Lasten ja nuorten sanat ja kieli eivät ole aina samanlaista kuin meidän aikuisten. Aidon osallisuuden mahdollistaminen koulumaailmassa ja lasten kohtaaminen heidän ehdoillaan vaativat vaivannäköä ja hereillä oloa.

Tuhannet eri puolilla Suomea toimivien lastenkulttuurikeskusten ammattilaisten kohtaamiset ja kokemukset lapsista ja nuorista taiteen tekijöinä sekä kokijoina ovat muokanneet keskusten tapaa tuottaa taide- ja kulttuuripalveluja ja synnyttää aitoa osallisuutta koululuokissa.

Osallisuus koulumaailmassa ei ole taikatemppu vaan vaatii tekoja ja aikaa. Lupaamme jatkossakin tehdä hartiavoimin töitä lasten osallisuuden toteutumiseksi.

Lupaathan sinäkin?

Julkaistu Aamulehdessä 11.11.2018

(Kuva: Lastenkulttuurikeskus ARX)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.