Perhevapaat ja perhe-etuudet ovat laaja yhteiskunnan tukimuotojen kokonaisuus, jonka tarkoituksena on auttaa lapsiperheitä lasten syntymän aikaan ja lasten ollessa pieniä. Tämä kokonaisuus ei kaikilta osin vastaa nykypäivän tarpeita ja näkemyksiä tasa-arvoisesta työelämästä ja vanhemmuudesta. Perhevapaiden ja -etuuksien uudistuksen tarve on noussut esiin usein viime vuosina ja uudistusta yritettiinkin käynnistää menneellä hallituskaudella. Uudistuksen reunaehdoista[1] ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen. Meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa perhevapaiden ja -etuuksien uudistamista pohdittanee jälleen osana laajempaa sosiaaliturvan uudistamista.[2]

Perhevapaajärjestelyt vaikuttavat lasten jokapäiväiseen elämään suoraan ja välillisesti

Keskustelu perhevapaiden uudistustarpeista on keskittynyt vahvasti äitien työmarkkina-aseman parantamiseen ja vanhempien hoivavastuun tasaisempaan jakautumiseen. Tähän liittyy myös vaatimus entistä joustavammasta varhaiskasvatuksen tarjoamisesta lapsille. Kaikki nämä ovat tärkeitä ja kannatettavia asioita. Keskustelu on hyvin aikuiskeskeistä, mikä on ymmärrettävää, kun keskitytään pohtimaan vanhempien tasa-arvoisia työssäkäynnin edellytyksiä. Perhevapaajärjestelyt vaikuttavat kuitenkin lasten jokapäiväiseen elämään suoraan ja välillisesti. Keskusteluun ja ratkaisujen hakemiseen tulisikin ottaa entistä vahvemmin mukaan lapsen oikeuksien näkökulma.

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59-60/1991) on lapsen oikeuksien perusta.  Ensisijaisesti päätöksentekijöiden on harkittava lapsen etua kaikissa lasta koskevissa asioissa ja varmistettava sen toteutuminen niin hyvin kuin mahdollista (3 artikla).  Lyhyesti ilmaistuna lapsen etu tarkoittaa kaikkien lapsen oikeuksien sopimuksessa vahvistettujen oikeuksien toteutumista. Lapsen etua arvioidaan aina tilannekohtaisesti, joten riippuen päätöksestä, jota ollaan tekemässä, tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä tulee punnita joko yksittäisen lapsen, tietyn lapsiryhmän tai kaikkien Suomen lasten näkökulmasta.  Jokaisen päätöksentekijän perustyökaluihin tulisi vähintäänkin kuulua YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti (nro 14) lapsen edun ensisijaisuudesta, josta päätöksentekijä saa perustiedot siitä, mitä lapsen edulla tarkoitetaan ja miten se tulisi määritellä.[3]

Mitään yksiselitteistä vastausta siihen, mikä perhevapaamalli olisi paras tai mistä iästä alkaen varhaiskasvatukseen pitäisi osallistua tai sitä olisi järjestettävä, ei lapsen oikeuksien yleissopimuksesta löydy.

Lapsen oikeuksien komitea korostaa kannanotoissaan varhaiskasvatuksen tärkeyttä

Lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan ensisijainen vastuu lapsen kasvusta ja kehityksestä on lapsen vanhemmilla tai muilla laillisilla huoltajilla (18 artikla). Valtion vastuulla on tukea huoltajia tässä tehtävässä. Sopimus ei sinänsä määrittele, miten huoltajien tulisi tehtäväänsä käytännössä toteuttaa, mutta edellyttää, että huoltajat aina toimivat lapsen edun mukaisesti. Varhaiskasvatukseen sopimus sen sijaan ottaa kantaa myös artiklatasolla.  Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtymään kaikkiin asianmukaisiin toimiin taatakseen, että työssäkäyvien vanhempien lapsilla on oikeus hyödyntää heille tarkoitettuja lastenhoitopalveluita ja -laitoksia (18 artikla). Lapsen oikeuksien komitea korostaa kannanotoissaan varhaiskasvatuksen tärkeyttä ja katsoo, että pääsy laadukkaaseen koulutukseen (28 ja 29 artiklat) sisältää myös varhaiskasvatuksen. Oikeus opetukseen alkaa heti syntymästä ja siihen osallistuminen on lapsen edun mukaista.[4]

Vaikka 18 artiklassa todetaan, että valtion on tarjottava lastenhoitopalveluita työssäkäyvien lasten huoltajille, se ei tarkoita, ettei palveluita tulisi tarjota myös muille lapsille. Yleissopimuksen tehokas täytäntöönpano edellyttää, että sopimusta tulkitaan dynaamisesti sekä ajassa että paikassa ja sopimus määrittelee vain oikeuksien minimitason (41 artikla).  Minimitaso ei ole riittävä niissä sopimusvaltioissa, joissa tuo taso on jo saavutettu, vaan oikeuksia ja niiden täytäntöönpanoa olisi jatkuvasti pyrittävä kehittämään. Suomenkin on siis kehitettävä jatkuvasti omaa kansallista lainsäädäntöään ja täytäntöönpanotoimiaan vastaamaan entistä paremmin lapsen oikeuksien sopimuksessa taattuja oikeuksia, joihin kuuluu myös lapsen oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.[5]

On tärkeää huomata, että YK:n lapsen oikeuksien komitea, puhuessaan varhaiskasvatuksesta, tarkoittaa valtion järjestämien palveluiden ohella myös huoltajien antamaa kasvatusta.[6] Sopimus ohjaa siten sekä valtiota että vanhempia arvioimaan asiaa lapsen edun ensisijaisesti huomioon ottaen.

Perhevapaauudistus toteutettava lapsen oikeudet edellä

Käytännössä lapsen oikeuksien yleissopimuksen asianmukainen täytäntöönpano edellyttää, että perhevapaauudistus, unohtamatta kokonaisuutta eli sosiaaliturvauudistusta, toteutetaan lapsen oikeudet edellä. Siksi uudistuksesta on tehtävä kattava, tutkittuun tietoon perustuva lapsivaikutusten arviointi, jonka tulee olla kiinteä osa päätöksentekoa ja lainvalmistelua koskevaa muuta vaikutusarviointia.[7] Jotta vaikutusarviointi olisi tehty lapsen oikeuksien sopimuksen edellyttämällä tavalla, on selvitettävä myös lasten mielipiteet asiaan ja otettava ne mahdollisimman hyvin huomioon. On tärkeää tietää, mitä lapset ajattelevat esimerkiksi kotona tai päiväkodissa olemisesta, niiden hyvistä ja huonoista puolista. Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, miten asia kysytään lapsilta johdattelematta heitä.

Perhevapaiden ja -etuuksien kokonaisuus koskee erityisesti pieniä lapsia, jotka eivät pysty vielä ilmaisemaan itseään puhumalla tai kirjoittamalla. Lapsen oikeuksien komitea on korostanut, että pienetkin lapset pystyvät kuitenkin ilmaisemaan mielipiteitään monin eri tavoin, ja aikuisten velvollisuus on hyödyntää erilaisia viestintämenetelmiä pienten lasten kanssa.[8] Pienten lasten mielipiteitä selvitettäessä toimivia menetelmiä ovat usein esimerkiksi visuaaliset ja toiminnalliset ilmaisutavat. Paljon tietoa sekä lapsuudentutkimuksen menetelmistä[9] että lasten varhaiskasvatusta koskevista mielipiteistä[10] on jo saatavilla. Olemassa oleva tutkimustieto on tärkeä pohja lapsivaikutusten arvioinnille, joka kokonaisuutta uudistettaessa tulee tehdä.

Riippumatta siitä, mihin perhevapaita ja -etuuksia koskevassa uudistuksessa päädytään, on hyvä muistaa, että lopulta lapsen kasvusta ja kehityksestä ensisijaisesti vastuussa olevien vanhempien ja huoltajien tulee tehdä hoitoa ja varhaiskasvatusta koskevat päätökset lapsen mielipiteet ja yksilölliset tarpeet huomioon ottaen.

[1] Valtioneuvoston tiedote 31.8.2017 budjettiesityksestä vuodelle 2018

[2] Valtioneuvosto/Hallitusneuvottelut 2019 https://valtioneuvosto.fi/hallitusneuvottelut

[3] Yleiskommentti nro 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon (3 artikla, 1 kohta), verkossa http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_14_julkaisu.pdf

[4] CRC/C/GC/14 kohta 79,

[5] CRC/GC/2003/5, kohdat 1 ja 23. Komitea on nimenomaisesti kannustanut kaikkia sopimusvaltioita säätämään ja panemaan täytäntöön lainkäyttöalueellaan säännöksiä, jotka edistävät paremmin lapsen oikeuksien toteutumista kuin yleissopimukseen sisältyvät määräykset.

[6] Yleiskommentti nro 7 (2005) Lapsen oikeuksien täytäntöönpano varhaislapsuudessa, kohdat 28-30, verkossa http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_7_julkaisu.pdf

[7] Ks. esim. lainvalmistelun vaikutusarvioinnin ohjeet https://oikeusministerio.fi/vaikutusten-arviointi

[8] Yleiskommentti nro 12 (2009) Lapsen oikeus tulla kuulluksi, verkossa http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_12_julkaisu.pdf

[9] Ks. esim. Visuaaliset menetelmät lapsuuden- ja nuorisotutkimuksessa https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/visuaaliset_menetelmat_verkko.pdf

[10] Ks. esim. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75257/tr13.pdf

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.