Lapsi syntyy arvostaen kehoaan joka paikasta, ja jokainen arvosteleva huomautus kehosta tai kovakourainen kehon käsittely jää muistijälkenä lapsen mieleen. Lapsi tarvitsee paljon ihailua, kosketusta, syliä ja myönteisiä kokemuksia omasta kehostaan. Kaikki kehot ovat erilaisia, mutta juuri sopivia.

Lapsen yksilöllistä kasvua ihmiseksi on osattava tukea ja suojata. Aikuinen on vastuussa lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja seksuaalinen kehitys on oleellinen osa lapsen kasvua.

Lapselle on taattava kasvurauha. Kehoja ei arvioida, lapsi saa tutustua omaan kehoonsa rauhassa, unnutuskin on ihan ok omassa rauhassa. Lapsi saa kysyä omasta kehosta, vertailla kehoaan, kysyä kysymyksiä kehosta, ihmisenä olemisesta ja eritteistä. Nämä kysymykset ovat lapsen kehityksen keskiössä. Lapsen seksuaalisuus kehittyy hiljalleen. Se leikataan usein pois lapsuudesta ja kasvatuksesta, jolloin lapsi oppii, etteivät aikuiset halua puhua tai kuulla näistä aiheista.

Lapselle turvallisinta ja terveellisintä olisi kuitenkin avoin puhekulttuuri luotettavien aikuisten kanssa. Tutkimusten mukaan se suojaa myös digitaaliselta ja fyysiseltä väkivallalta. Aikuisen on avattava aktiivisesti keskustelua muun muassa kehosta, lapsen oikeuksista ja turvataidoista, asioista, joista lapsi tuskin osaa kysyä. Tällöin lapsi myös oppii tietämään, että aikuinen pystyy puhumaan vaikeistakin asioista ja kestää kuulla lapsen kysymykset, ihmettelyt ja kokemukset. Sen mistä voi puhua, voi suojata!

Aikuisen tulee myös suojella lasta aikuissisällöiltä sekä härskeiltä puheilta. Yhtä tärkeää on lasten suojelu häpeältä. Keho ja seksuaalisuus eivät ole häpeällisiä, vaan ihania terveyttä ja hyvinvointia tuovia asioita!

Turvataidot ovat myös tärkeitä. Lapsi saa luvan ja harjoitusta puolustaa kehoaan sekä kunnioittaa toisten kehoja. Lapsi saa selkeät ohjeet ja ehkä rutiininkin toimia ikävissä tilanteissa, joita hän voi kohdata – tavallisimmin ikätoverien kanssa. Anna lapselle lupa puhua mahdollisista jo sattuneista ikävistä tilanteista myös jälkikäteen. Kerro lapselle: ikinä ei ole sinun syysi, jos toinen tekee väärin! Sellaista ei tarvitse hävetä!

Seksuaalioikeuksien julistukset (WAS, IPPF) puhuvat etenkin nuoren ja aikuisen seksuaalioikeuksista. Lapsillakin on seksuaalioikeudet! Lapsen tulee saada oppia ne. Tällöin lapsikin saa tietää, mikä on oikein ja väärin, ja että omaa kehoa saa suojata. Muuten on vaarana, että seksuaalisuuteen kohdistuva häirintä ja seksuaaliväkivalta jää tunnistamatta. Lapsi voi luulla, että toinen saa tehdä hänelle näin. Lapsi voi luulla, että tapahtunut on hänen vikansa, tuntea väärää häpeää ja syyllisyyttä. Lapsi voi myös pelätä, että aikuinen ei halua kuulla hänen kertomaansa, koska aikuinen aina välttelee aihetta.

Pisarapuuttumisen menetelmä on varhainen, tuomitsematon ja leimaamaton. Sen avulla voi ennaltaehkäistä kaikkea väärää vallankäyttöä tai häirintää lapsilla, sekä tunnistaa, ottaa puheeksi ja puuttua häirinnän ensi pisaroihin pehmeästi. Tutustu pisarapuuttumisen menetelmään Väestöliiton verkkosivuilla.

Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus edistää lasten hyvinvointia, turvallisuutta sekä kasvamista oikeudenmukaisiksi ja empaattisiksi kansalaisiksi.

Lisätietoa kehotunnekasvatuksesta löydät Väestöliiton verkkosivuilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *