”Mulla alkaa kesäloma. Äidillä ei ole lomaa. Se on koko ajan töissä, väillä aamuvuorossa ja välillä iltavuorossa. Silti meillä ei ole oikeestaan ikinä rahaa.

Äitiä väsyttää. Se sanoo mulle vaan joojoo ja ehkä ja kohta, mutta mä oon vaan yksin kuitenkin. Kaverit on kaikki jossain mökillä tai ulkomailla. Mä en ole koskaan ollut.

Enimmäkseen mä pelaan puhelimella. Loma on tylsä. Mut en mä halua kouluunkaan. Kaikki kiusaa, kun mulla ei ole mitään. Ei edes mummolaa. Eikä ranneketta mihinkään.”
–Fiktiivinen lapsi 1

Lapsikin tarvitsee taukoja arjesta

Lapsella on Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan (artikla 31) oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, ikänsä mukaiseen leikkiin sekä virkistystoimintaan. Mutta miten lomaa voi viettää, jos ei ole rahaa, ei ole sukulaisia tai ystäviä tukena, jos on sairautta tai muuta rasitetta?

Oivallinen ratkaisu on ollut olemassa jo sata vuotta. Jos ennen lähetettiin lapsia kesäsiirtoloihin koko kesäksi, nyt tarjolla on vajaan viikon leirejä. Ne ovat yksi hyvä loma- ja vapaa-ajan toimintamuoto ja lähes kaikkien saatavilla riippumatta perheen taloudellisesta, sosiaalisesta tai terveydellisestä tilanteesta.

”Mulla alkaa kesäloma. Jännittää. Mä meen leirille!

Ohjaaja tulee juttelemaan. Se vaikuttaa tosi kivalta ja iloiselta. Sitten meillä on erilaisia leikkejä ja muuta tekemistä. Yhtäkkiä mä tulen juttuun ihan uusien tyyppien kanssa.

Leirin jälkeen ollaan whatsapattu ja oon käynyt niiden kotonakin.

Ihan kiva mennä taas kouluun.”

–Fiktiivinen lapsi 2

Miksi loma on niin tärkeä? Lapsikin tarvitsee taukoja arjesta. Taukoa, jossa on sisältöä ja järkevää tekemistä. Leirillä on yhteisöllisyyttä, siellä tulee kuulluksi. Aikaa ei vain kuluteta, vaan se täyttyy innostavasta ja motivoivasta tekemisestä. Leirillä ei toisaalta tarvitse suorittaa yhtään mitään.

Leiripaikat sijaitsevat luontoympäristöissä ja luonnon rauhoittavasta ja hyvinvointia lisäävistä vaikutuksista on paljon tietoa.

”Uskon leirin nostavan lapsen itsetuntoa, koska leiri on kokemuksena lapselle voimakas ja positiivinen. Tuollaiset kokemukset ovat iso vaihtelu arkeen ja kotioloihin, saa uusia ystäviä jne.” -Leiriläisen vanhempi 2018
Oli hienoa saatella leirille 6, 7 ja 8 -vuotiaat lapsemme yhdellä kertaa. Tuettu leiri on tällä hetkellä ainut mahdollinen leiri lapsille perheemme taloustilanteen vuoksi.” –Leiriläisen vanhempi 2018

Leirin vaikutus arkeen on merkittävämpi kuin leirin kesto

Pienituloisille ja maahanmuuttajille tarjottu leiritoiminta on ennaltaehkäisevää lastensuojelua. Leiri voi parhaimmillaan palauttaa unirytmin raiteilleen, tuoda uusia ystävyyssuhteita, ajatuksia, näkökulmia. Se tarjoaa aitoja kokemuksia yhteydestä toisiin ihmisiin, ympäristöön ja ennen kaikkea omaan itseen.

Veikkauksen tukemaan toimintaan haetaan taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisin perustein. Tiukassa taloudellisessa tilanteessa leirimaksun omavastuuosuuteenkin voi hakea tukea. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 28 §: Lomanviettopalveluja ja tukea lomanvieton järjestämiseen annetaan perhetilanteen, pitkäaikaisen sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella).

”En voi toivoa parempaa. Olemme olleet etuoikeutettuja sen suhteen, että lapset ovat päässeet leireillenne, joilla on ollut suuri ja moniulotteinen vaikutus meidän yh-arjessa.” –Leiriläisen vanhempi 2018

”Lapsi pääsee pois tv:n äärestä, pleikkarista, tietokoneesta ja saa viettää kunnolla lomaa luonnon keskellä ja leirillä on paljon kivoja tekemisiä.” –Leiriläisen vanhempi 2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *