Yksi lastensuojelulain vuonna 2008 voimaan tulleen kokonaisuudistuksen tärkeistä tavoitteista oli, että lastensuojelulain asiakkuuden alkaminen voidaan osoittaa tarkasti. Lastensuojelun asiakkuuden alkamisen tarkkarajaisuutta pidettiin tärkeänä muun muassa asiakkaiden oikeusturvan näkökulmasta. Lastensuojelun asiakkuus alkoi ennen sosiaalihuoltolain voimaantuloa siitä hetkestä, kun lapsen lastensuojelun tarvetta alettiin selvittää. Jatkuiko lastensuojelun asiakkuus vielä sen jälkeen, jäi riippumaan lastensuojelutarpeen selvityksen lopputulemasta.

Sosiaalihuoltolaki tuli voimaan aprillipäivänä vuonna 2015. Samalla katosi lastensuojelun asiakkuuden tarkkarajaisuus ja muutama muukin lastensuojeluun jo vakiintunut toimintatapa. Lastensuojelun asiakkuuden alkamisajankohdan epämääräisyys johtuu siitä, että sosiaalihuoltolaissa määritellyn erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen kriteeristö on pääosin sama kuin lastensuojelullisen tuen tarpeessa olevan lapsen. Ainoa ero kahden asiakaslapsiryhmän välillä on palvelutarpeen arvioinnin lopputulos, jonka perusteella toinen pärjää sosiaalihuoltolain mukaisilla palveluilla ja toinen tarvitsee lastensuojelulain mukaisia palveluita. Nykyisin lastensuojelun asiakkuuden alkaminen onkin palvelutarpeen arvioinnista vastaavan sosiaalihuollon viranhaltijan veteen piirtämä, lähtökohtaisesti sattumanvarainen viiva, johon vaikuttaa hänen ammattitaitonsa, kokemuksensa, arvonsa ja asenteensa – ja toki myös organisaation ohjaus.

Lapsen oikeus riittäviin ja oikea-aikaisiin palveluihin riippuu palvelutarpeen arvioinnista

Lapsen palvelutarpeen arvioinnista vastaava viranhaltija on paljon vartija. Palvelutarpeen arvioinnin lopputulos ratkaisee nimittäin sen, saako lapsi sosiaalihuollon palveluita ylipäätään ja minkä lain nojalla ne järjestetään. Palvelutarpeen arvioijan rooli on siksi hyvin keskeinen lapsen oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Hänen arvioinnistaan riippuu, toteutuuko lapsen oikeus riittäviin ja oikea-aikaisiin palveluihin viipymättä ja saako lapsi ja perhe kaiken sen tuen, jota tarvitsee lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Käytännössä lapsen palveluntarve arvioidaan tällä hetkellä suppeasti tai laajasti. Suppealla palvelutarpeen arvioinnilla tarkoitetaan sitä, että lapsen mahdollista lastensuojelulain mukaisten palvelujen tarvetta ei arvioida lainkaan. Itselleni tosin on ollut hieman haasteellista hahmottaa, miten palvelutarpeen arviointi voidaan tehdä siten, että huomioidaan vain tuen tarpeet, joihin voidaan vastata sosiaalihuoltolain mukaisilla palveluilla. Ehkä siksi, että lainsäätäjä edellyttää kaikissa tilanteissa asiakkaan kattavaa palvelutarpeen arviointia. Suppea ei voi olla kattava.

Mielestäni myöskään lainsäätäjän ohjausta lastensuojelun säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 252/2006) ei tule unohtaa, vaikka lastensuojelutarpeen selvitys jäikin sosiaalihuoltolain voimaantulon jälkeen historiaan. Lainsäätäjän mukaan nimittäin: ”Lastensuojelun asiakkuuden tulisi alkaa huolellisella lapsen tilanteen kartoittamisella, jotta itse työskentelyllä voitaisiin vastata nykyistä paremmin ja oikea-aikaisemmin lapsen suojelun ja tuen tarpeisiin.” Myös sosiaalihuoltolain tarkoituksen on turvata riittävä tuki perheille oikea-aikaisesti, tosin ilman lastensuojelun asiakkuutta. Valitettavasti lasten kiireellisten sijoitus ja huostaanottojen määrän lisääntyminen ei osoita sitä, että sosiaalihuoltolain tarkoitus olisi käytännössä toteutunut.

Vähintään lapsen mahdollinen lastensuojelullisten tukitoimenpiteiden tarve pitää arvioida aina, kun muu viranomaistaho kantaa julkiselle vallalle kuuluvan yhteisen vastuun lapsen kehityksestä ja hyvinvoinnista ja tekee lastensuojeluilmoituksen. Sosiaalihuollon viranomainen ei näissä tilanteissa voi katsoa, että lapsen lastensuojelullista tuen tarvetta ei tarvitse edes arvioida. Käytännössä näin kuitenkin tapahtuu.

Huolellisesti tehty palvelutarpeen arviointi voi lyhentää asiakkuuden kestoa

Palvelutarpeen arviointi on kriittisen tärkeä kohta lapsen sosiaalihuollon asiakkuudessa, jolla on myös vaikutusta asiakkuuden kestoon. Lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin tueksi järjestettäville tukitoimille on leimallista, että niillä pyritään aikaansaamaan muutos tekijöissä, jotka aiheuttavat tuen tarvetta tai vaaraa lapsen kehitykselle ja terveydelle. Mitä tehokkaamman tuen lapsi ja perhe saa heti asiakkuuden alusta alkaen, sen lyhytkestoisempi asiakkuus todennäköisesti on. Tämä on sekä inhimillisestä että taloudellisesta näkökulmasta katsottuna tavoiteltava lopputulos. Lapselle ei synny mitään vahinkoa siitä, jos hänen palvelutarpeensa arvioidaan riittävässä laajuudessa siten, että myös lapsen mahdollinen lastensuojelullinen tuen tarve otetaan huomioon arvioinnin aikana.

Koronaepidemian johdosta odotettavissa on, että tulevien kesäkuukausien aikana lasten ja perheiden tuen tarve tulee lisääntymään. Lapsia ja perheitä, jotka eivät ole koskaan ennen tarvinneet yhteiskunnan tukimuotoja, ajautuu tuen piiriin. Lapsella ja hänen perheellään on oikeus saada viipymättä lapsen terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömät sosiaalipalvelut. Tämän oikeuden täysimääräinen toteutuminen voidaan turvata ainoastaan riittävän huolellisesti ja laaja-alaisesti tehdyillä palvelutarpeen arvioinneilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.