Lapsi keltaisessa poolopaidassa katselee mietteliäänä ylävasemmalle käteensä nojaten. Alla lapsen oikeudet -tekstilogo.

Rasismi on loukkaus lapsen ihmisoikeuksia kohtaan

Tällä viikolla eduskunta käsittelee valtioneuvoston tiedonantoa yhdenvertaisuuden edistämisestä. Tiedonannossa käsitellään erityisesti rasismia. Rasismi kohdistuu myös lapsiin ja nuoriin, ja keskustelun …

Kaksi hymyilevää, tummaveristä nuorta poikaa koulussa. Taustalla näkyy muita ihmisiä.

Suomessa maahanmuuttajanuorena

Miltä tuntuisi, jos sinua olisi yläasteella neuvottu hakemaan lukion sijasta ammattikouluun, vaikka koulumenestyksesi olisi ollut lukiotasoista? Entä jos et saisi …

Lapsi seisoo takaapäin kuvattuna tienristeyksessä hartiat lysyssä.

Lapsella on oikeus hyvään kohteluun

”Mä kiusaan sua vain vähän.” Ainoan kaverin suusta päässyt lupaus palaa edelleen ystäväni mieleen, kun puhe kääntyy lasten keskinäiseen kiusaamiseen …

Aikuinen, kerro lapselle ja nuorelle: #saatollasinä

Tänä vuonna lapsen oikeuksien viikon teemana on lapsen oikeus olla oma itsensä. Teema liittyy useisiin lapsen oikeuksien sopimuksen artikloihin. Erityisen …

Lapsella on oikeus olla oma itsensä

YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Suomessa sopimus on ollut voimassa vuodesta 1991. Lapsen oikeuksien sopimuksella on …