Tummahiuksinen tyttö astronautin asussa liitutaulun edessä

”Kun kasvan aikuiseksi, haluaisin hyvän elämän”

”Mitä tulevaisuudella tarkoitetaan? Onko tässä tarkoitus pohtia huomista vai aikuisuutta? Haaveeni on löytää uusi tähti ja tulla opettajaksi.”  Halusimme kysyä lapsilta ja nuorilta, mitä …

Onko koulujen ja päiväkotien sulkujen jatkamiselle riittävät perusteet?

Koronaviruspandemian myötä käyttöön otetut rajoitukset vaikuttavat merkittävästi lapsiin ja lasten oikeuksien toteutumiseen. Lasten oikeudet ja erityinen asema jäävät kuitenkin helposti …

Lapsen osallisuus koulussa

Lapsen osallisuuden lisääminen kouluissa on perusopetuksen opetussuunnitelman keskeinen periaate. Osallisuuden kautta kehittyvät niin lapsen yhteiskunnalliset taidot kuin demokraattinen toimintakin. Tavoitteena on …

Lapsen oikeuksien viikko Pateniemen koulussa

“Aiemmin luulin, että vain aikuiset saavat päättää asioista”

Oululaisen Pateniemen koulun 5B-luokka osallistui toiminnalliseen Lapsen oikeuksien viikkoon. Opettaja Susanna Wåghals-Päätalo oli suunnitellut koko viikoksi lapsen oikeuksiin liittyvää tekemistä. …

Lapsen oikeuksien viikolla kouluissa harjoitellaan osallisuutta

Toiminnallista Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään ensimmäistä kertaa kouluissa ympäri Suomen 19. -23.11. Viikon tavoitteena on edistää lapsen oikeuksien toteutumista oppilaiden …

”Lapsia pitäis kuunnella niitä koskevissa asioissa”

Perustimme viime keväänä Pienperheyhdistykseen lasten vaikuttajaryhmä Pikkuparlamentin. Tarkoituksena oli saada lasten ääntä kuuluviin sekä samalla korostaa lapsille, kuinka he voivat …