
Mielenterveyden kämmenellä pienestä lähtien
”Mitä tunteita lapsi sinussa herättää? Millainen vanhempi haluat olla lapsellesi? Mitä muutoksia arjessa on tarpeen tehdä?” Lapsen mielen hyvinvointi alkaa …

Mihin katosivat harrastuskerhot?
Olen syntynyt 80-luvulla. Tämä tarkoittaa sitä, että aloitin kouluni 90-luvulla, pahimpaan lama-aikaan. Keskustellessani 70-luvulla syntyneiden ystävieni kanssa, olemme törmänneet merkittävään …

Nuorten viesti aikuisille
Me olemme nuoria Planin maahanmuuttajanuorten vaikuttajaryhmästä. Me haluamme muuttaa ja vaikuttaa ihmisten ajatuksiin nuorten elämästä. Siksi haluamme kertoa teille, että …

Lapsen oikeus kokonaisvaltaiseen seksuaalikasvatukseen
Lapsi syntyy arvostaen kehoaan joka paikasta, ja jokainen arvosteleva huomautus kehosta tai kovakourainen kehon käsittely jää muistijälkenä lapsen mieleen. Lapsi …

Aikuinen, sano lapselle: ”minä välitän”
Lapsi, jota kohdellaan hyvin ja jonka kokemukset otetaan vakavasti, rohkenee myös kertoa turvalliselle aikuiselle, jos häntä joskus kohdellaan huonosti. …

Liikunnan avulla elämän taitojen harjoittelua
Kaikki me tiedämme ja tunnistamme kiistattomat liikkumisen ja liikunnan terveyshyödyt lasten ja nuorten kasvulle ja kehitykselle. Millaisia elämän taitoja liikunnan …

Lapsilla on oikeus hyvään kohteluun – myös ruokapöydässä
Lapsiperheessä syöminen on iso osa arkea. Ruokailu ei ole pelkkää vatsantäytettä, vaan myös tärkeä osa päivittäistä kohtaamista ja yhdessäoloa. Samalla se voi olla vanhemmille stressin ja huolen aihe, etenkin jos ruoka ei lapselle maistu.

Lapsivaikutusten arvioinnilla parempaa lainsäädäntöä
Lainvalmistelussa vaikutusten arvioinnin tavoitteena on tuottaa valmistelijoille, päättäjille ja sidosryhmille tietoa suunnitteilla olevan lainsäädännön vaikutuksista, niiden merkittävyydestä ja mahdollisista haitallisten …

Tukemalla vanhempien parisuhdetta varmistetaan lasten turvallinen kasvu
”Vanhempien parisuhde on lapsen koti”. Tämän jo vanhentuneen lauseen on jokainen meistä varmasti kuullut, onneksi enää harvemmin. Toteamus jättää huomioimatta …

Lapsella on oikeus hyvään kohteluun
”Mä kiusaan sua vain vähän.” Ainoan kaverin suusta päässyt lupaus palaa edelleen ystäväni mieleen, kun puhe kääntyy lasten keskinäiseen kiusaamiseen …