Lapsen oikeudet osana ihmisoikeuksia

Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan ihmiselle erityisen tärkeitä oikeuksia, jotka on tunnustettu kansainvälisissä ihmisoikeusasiakirjassa tai jotka ovat muotoutuneet kansainvälisessä tapaoikeudessa. Ihmisoikeussopimuksiksi kutsutaan sellaisia kansainvälisiä sopimuksia, joissa valtiot sitoutuvat turvaamaan oikeudenkäyttöpiirissään oleville ihmisille joitakin näitä erityisen tärkeitä oikeuksia. Ihmisoikeudet ovat luonteeltaan universaaleja eli ne kuuluvat kaikille jakamattomasti, luovuttamattomasti ja yhtäläisesti.

Lapsen ihmisoikeuksien lähtökohtana on se, että kaikki ihmisoikeudet kuuluvat yhtäläisesti lapselle. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus on tärkein lasten ihmisoikeuksia turvaava sopimus. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen lisäksi lapsia suojaavat siis kaikki ne ihmisoikeudet, jotka sisältyvät yleisiin ihmisoikeussopimuksiin eikä yleisiin ihmisoikeussopimuksiin ole asetettu ikärajoja. Lisäksi useissa ihmisoikeussopimuksissa on lapsia tai alaikäisiä koskevia erityisiä mainintoja tai nimenomaisesti lapsille turvattuja oikeuksia.

Ihmisoikeussopimukset solmitaan valtioiden välillä. Valtiot ovat velvoitettuja takamaan sopimuksissa tunnustetut oikeudet oikeudenkäyttöpiirissään oleville ihmisille. Pääsääntöisesti sopimuksissa turvataan oikeudet jokaiselle sopijavaltion oikeudenkäyttöpiirissä olevalla ihmiselle tämän kansalaisuudesta riippumatta. Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattujen ihmisoikeuksien lisäksi oikeusasemaamme sääntelevät Suomen perustuslain (finlex.fi) 2 luvussa turvatut perusoikeudet. Ihmisoikeudet ja perusoikeudet ovat pitkälti samansuuntaisia. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset määrittelevät kuitenkin kansainvälisesti perusoikeuksille tavoitellun vähimmäistason ja kansallinen perustuslaki voi tarjota oikeuksille ihmisoikeussopimuksia perusteellisempaa ja pidemmälle menevämpää suojaa.

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat niihin sitoutuneita valtioita kansainvälisesti. Siten Suomen tekemä valtiosopimus sitoo Suomea valtiona. Lisäksi ihmisoikeussopimukset saatetaan kansallisesti voimaan osaksi valtionsisäistä oikeutta ja näin kansallisissa eli kotimaisissa tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa sovellettavaksi. Yleisemmin tämä voimaansaattaminen eli ratifiointi tapahtuu säätämällä laki tai asetus (ns. blankettilaki tai blankettiasetus) siitä, että kyseisen sopimuksen määräykset ovat voimassa Suomessa eli osana kotimaista oikeusjärjestystä. 1980-luvun puolivälistä lähtien ihmisoikeussopimukset on Suomessa saatettu voimaan lailla. Monet aikaisemmin ratifioidut ihmisoikeussopimukset on kuitenkin saatettu voimaan asetuksella.

Oikeudellisesti velvoittavia kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia täydentävät erilaiset muussa kuin sopimuksen muodossa hyväksyt ihmisoikeusasiakirjat kuten julistukset, suositukset, päätöslauselmat tai vähimmäissäännöt. Tällaiset asiakirjat ovat oikeudellisesti sitomattomia, mutta niillä voi silti olla oikeudellisia vaikutuksia esimerkiksi oikeudellisesti velvoittavien sopimusten ja kansallisten lakien tulkinnassa.

Suomi on saattanut voimaan lähes kaikki merkittävät kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Suurin osa Suomen solmimista keskeisistä ihmisoikeussopimuksista on laadittu Yhdistyneissä kansakunnissa (YK) ja Euroopan neuvostossa (EN).

Ihmisoikeussopimusten ja perustuslain perusoikeuksien lisäksi oikeusjärjestelmäämme kuuluu myös Euroopan unionin perusoikeudet. Euroopan unionin perusoikeuskirjaan (pdf) on koottu unionissa voimassa olevat perusoikeudet. Alun perin poliittisena julistuksena vuonna 2000 hyväksytty EU:n perusoikeuskirja muuttui oikeudellisesti sitovaksi Lissabonin sopimuksella joulukuussa 2009. Perusoikeuskirjalla on sama oikeudellinen arvo kuin unionin perussopimuksilla. EU:n perusoikeuskirjassa turvatut perusoikeudet velvoittavat unionin toimielimiä ja unionin jäsenvaltioita silloin kuin ne soveltavat EU-oikeutta.

EU:n perusoikeuskirja (europa.eu) koostuu johdanto-osiosta ja 54 artiklasta, jotka on jaoteltu seitsemäksi luvuksi: ihmisarvo, vapaudet, tasa-arvo, yhteisvastuu, unionin kansalaisten oikeudet, lainkäyttöön liittyvät oikeudet sekä tulkintaa ja soveltamista koskevat määräykset. Perusoikeuskirjan 24 artiklassa turvataan lapsen oikeuksia. Artiklan mukaan lapsella on oikeus mm. suojeluun ja huolenpitoon, oikeus ilmaista vapaasti mielipiteensä ja ylläpitää suhteita vanhempiinsa. Lisäksi siinä korostetaan lapsen edun ensisijaisuutta kaikissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa. Perusoikeuskirjassa kielletään myös lapsityövoiman käyttö sekä turvataan nuorten suojelua työssä.

Katso myös: Perustietoa ihmisoikeuksista ja niiden historiasta (ihmisoikeudet.net) ja Ihmisoikeuskeskuksen kokoama ihmisoikeussanasto (ihmisoikeuskeskus.fi).

 

Lähteitä ja lue lisää

Ihmisoikeussanasto (ihmisoikeuskeskus.fi)

Haapea, Arto (toim.): Ihmisoikeudet 2000-luvulla—Sopimuksia ja asiakirjoja. Edita Publishing Oy. Helsinki 2002.

Koivurova, Timo & Pirjatanniemi, Elina (toim.): Ihmisoikeuksien käsikirja. Tietosanoma. Tallinna 2014.